Uutiset17.3.2025
Kuva teoksesta käytävällä
Kuva: Aja Lund

Pietarsaareen valmistunut valtion taideteostoimikunnan tilausteos Kaikki mitä tahdon on Lagmansgårdenin koulukodin eri tiloihin sijoitettu teoskokonaisuus, jonka teemana toimivat lintu ja koripallo. Taiteilija Camilla Vuorenmaalle ominaisessa tekniikassa kuvat on toteutettu moniosaisille puulevyille kaivertamalla ja maalaamalla.

Vuorenmaan Kaikki mitä tahdon muodostuu kuudesta erillisestä osasta, jotka toimivat sekä erillisinä teoksina että yhtenäisenä kokonaisuutena. Abstraktien teosten sisälle on piilotettu esittäviä elementtejä, kuten paperilintu – viestintuoja ja vapauden symboli. Taustalla kaikissa osissa vaikuttavat koripalloiluun viittaavat urheiluvaatteiden värit ja liikkeen tuntu.

”Kävin kuvaamassa koripalloilijoita harjoittelemassa ja koitin tavoittaa teokseni eri osiin lajin dynamiikkaa ja ryhmätyön merkitystä. Pelin energisyys on vahvaa. Koripallo on ollut pitkään nuorten suosima laji ja koripalloilijoiden vaatteet inspiroivat nuoria ja vaikuttavat nuorisokulttuuriin.”

Vuorenmaa vieraili myös teosten sijoituspaikassa useita kertoja sen rakennusvaiheessa sekä tapasi Lagmansgårdenin työntekijöitä ja nuoria.

”Omassa varhaislapsuuden taustassani on lyhyt oleskelu lastenkodissa, ja mietin miten tärkeää on saada turvallinen ja kannustava ympäristö tukemaan kasvua ja oppimista, kun kotona eivät riitä resurssit. Koin tärkeäksi luoda nuorille ja heidän kanssaan työtä tekeville jotain kiinnostavaa ja inspiroivaa siihen ympäristöön missä he eniten viettävät aikaa.”

Kaikki mitä tahdon on kehittänyt Vuorenmaan mukaan hänen ajatteluaan taiteilijana ja suhteessa tiettyyn yleisöön. Kyseessä on Vuorenmaan ensimmäinen julkinen teos, joka on luonteva jatkumo hänen muuhun tuotantoonsa. Vuorenmaan apuna teosten toteutuksessa olivat puuseppä Markku Lyytinen sekä assistenttina taiteilija Lea Lintula.

 Camilla Vuorenmaa (s. 1979) valmistui Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta vuonna 2005. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Vuorenmaalle on myönnetty muun muassa Suomen Taideakatemian palkinto 2015 ja William Thuring -nimikkopalkinto 2018. Hänen yksityisnäyttelyitään on nähty esimerkiksi EMMAssa sekä Hämeenlinnan ja Joensuun taidemuseoissa.