Hellströmin ehdotus ”Passage of Time” voitti yksimielisesti yliopiston edustalle toteutettavasta teoksesta järjestetyn kovatasoisen kansainvälisen kutsukilpailun
Åbo Akademin käyttöön rakentuva Astra rikastaa pian arkkitehtuurillaan historiallista korttelia Turun ydinkeskustassa. Nykytaide yhdistyy Astran toteutukseen kunnianhimoisena kokonaisuutena, jonka yksi keskeinen osa on rakennuksen edustalle sijoittuva maamerkkiteos Passage of Time. Teos nousi voittoon kansainvälisessä kutsukilpailussa, johon kutsuttiin kuvanveistäjä Laura Könönen (FIN), kuvataiteilija Akseli Leinonen (FIN), kuvanveistäjä Eetu Huhtala (FIN), kuvataiteilija Hilda Hellström (SWE) ja kuvataiteilija Sara Nielson Bonde (SWE/DE.
Passage of Time vakuutti raadin voimakkaalla tavalla, jolla se käsittelee aikaa. Teoksen lähtökohtana on ajatus hitaasta, geologisesta ajasta. Muodoltaan teos koostuu porttiaiheen luovista kappaleista, jotka on asemoitu ryhmäksi. Veistokset muistuttavat kiviainesta, joka on leikattu suurina kappaleina isommasta kalliosta, paljastaen maan hitaasti muodostuneet kerrokset. Alueen arkeologisissa kaivauksissa tehtyjä löytöjä tulkitaan osaksi teoksen yksityiskohtia ja teoksessa näkyy myös Turun palo, jonka jäljet ovat tallessa kautta kaupungin, tummana raitana maan kerroksissa.
”Saimme viisi tasokasta teosehdotusta, mutta voittaja oli lopulta hyvin selvä ja päätös syntyi juryssä yksimielisesti. Upea päästä toteuttamaan uutta nykytaidetta kansainvälisessä yhteistyössä”, iloitsee Åbo Akademin säätiön intendentti Ulrika Grägg. Teoksen on tavoitteena olla valmiina, kun uusi rakennus toivottaa opiskelijat tervetulleeksi syksyllä 2025.
Jaetulle kakkossijalle kilpailussa ylsivät teosehdotukset Iterations ja Outside Infinity.
Kilpailu järjestettiin Suomen Taiteilijaseuran taidekilpailusääntöjen mukaisena ja sen käytännön toteutuksesta vastasi Åbo Akademin säätiön tilauksesta julkisten tilojen taidekoordinointiin erikoistunut Public Art Agency Finland. Tuleva teos muodostuu osaksi Astran taiteen kokonaisuutta, jonka kaikki teokset tulkitsevat tavalla tai toisella teemaa ”Polttava aika - Brännande Tid”. Astran taide herättää ajattelemaan eri aikojen polttavia kysymyksiä nyt ja tulevaisuudessa. Siinä missä itse Astran arkkitehtuuri ja rakennus luovat puitteet ajattelulle, kohtaamisille ja oppimiselle, taide Astrassa antaa ajattelemisen aihetta sukeltamalla ajan kierteisiin. Ulkotilojen teos on ensimmäinen Astran tulevista teoksista julkistettava luonnos. Teoksen hankinnasta päättää Åbo Akademin säätiö.