
Taiteen edistämiskeskus on koonnut tuoreimmat luvut julkisen taiteen tilanteesta Suomessa. Vuonna 2024 kiinnostus julkiseen taiteeseen jatkoi kasvuaan, ja 77 % suomalaisista toivoo taidetta osaksi arkiympäristöään. Prosenttiperiaatteen mukaisia taidehankkeita on tuettu vuodesta 2014 alkaen 4,4, miljoonalla eurolla, ja vuoden 2024 aikana myönnettiin 500 000 euroa uusille hankkeille. Lisäksi Valtion taideteostoimikunta sijoitti 401 uutta teosta eri virastoihin tai laitoksiin. Luvut osoittavat, että julkinen taide on yhä merkittävämpi osa rakennettua ympäristöä Suomessa.

89
Vuonna 2023 yhteensä 89 kuntaa, eli 31 % Suomen kunnista on tehnyt päätöksen rakentamiseen liittyvän taiteen prosenttiperiaatteen noudattamisesta ja/tai soveltanut sitä rakentamiseen liittyvissä investointihankkeissa tai asuinalueiden kaavoituksessa, kuten uudisrakennus-, peruskorjaus- ja väylähankkeissa. TEAviisarin ”Kulttuuri kunnan toiminnassa” -tiedonkeruu toteutetaan seuraavan kerran keväällä 2025.
Vuonna 2021 vastaava luku oli 79 kuntaa, eli 28 % kunnista.
LÄHTEET: TEAVIISARI 2023 & TEAVIISARI 2021, THL
77 %
Taiteen edistämiskeskuksen teettämän selvityksen mukaan vuonna 2024 yhteensä 77 % suomalaisista haluaa taidetta arkiympäristöihinsä. Vuonna 2022 luku oli 70 % ja vuonna 2020 vastaavasti 72 %.
LÄHDE: VERIAN, LOKAKUU 2024, TAITEEN EDISTÄMISKESKUS
4,4, miljoonaa euroa
Taiteen edistämiskeskus on jakanut erityisavustuksia prosenttiperiaatteen mukaisiin taidehankkeisiin vuodesta 2014. Avustusta on saanut yhteensä 147 hanketta ympäri Suomea 144 eri paikkakunnalta. Myönnettyjen avustusten kokonaissumma vuosina 2014-2024 on reilut 4,4 miljoonaa euroa.
Vuonna 2024 avustusta haki 25 hanketta, joista 15 hankkeelle myönnettiin yhteensä 500 000 euroa. Myönnettyjen avustusten suuruus vaihtelee 20 000–50 000 euron välillä. Määrärahamuutosten takia Taike ei jaa avustuksia vuonna 2025.
LÄHDE: TAITEEN EDISTÄMISKESKUS
551 271 €
Valtion taideteostoimikunnan uusiin taidehankintoihin käytettiin vuonna 2024 yhteensä 551 271 euroa ja siirtomäärärahaa 85 405 euroa. Lisäksi teoksia kunnostettiin ja kehystettiin talletustoimintaa varten yhteensä yli 54 000 eurolla.
Vuonna 2024 järjestettiin 1 taidekilpailu sekä valmistui 3 julkista tilausteosta. Lisäksi tekeillä olevia ja tilattuja teoksia oli yhteensä 3.
Vuoden 2024 aikana sijoitettiin yhteensä 401 teosta 30:een valtion virastoon, laitokseen tai yliopistoon.
Hankintoja tehtiin yhteensä 128 taiteilijalta tai taiteilijaparilta ja kokoelma karttui 201:llä teoksella: 1 esinekooste, 38 grafiikan teosta, 3 installaatiota, 14 korutaiteen teosta, 56 maalausta, 10 mediataiteen teosta, 9 piirustusta, 19 taideteollista teosta,
19 valokuvaa ja 32 veistosta.
LÄHTEET: VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNTA, KANSALLISGALLERIA
13
Suomen Taiteilijaseuran hyväksymiä, kilpailusääntöjen mukaisia julkisen taiteen kilpailuja tai muita hakuja järjestettiin vuonna 2024 yhteensä 13. Näistä neljä oli avoimia kilpailuja, yksi kutsukilpailu, kuusi portfoliohakuja ja suoria tilauksia sekä kaksi portfoliohakuja ja rinnakkaisia luonnostilauksia.
Valtion taideteostoimikunta järjesti vuoden aikana yhden kutsutaidekilpailun.
Aalto-yliopistossa toteutettiin vuosina 2023–24 suoraostoja 10 taiteilijalta ja tilausteokset 2 taiteilijalta kahteen uuteen rakennukseen.
Vuonna 2024 Ornamon kilpailukonsultointeja oli kolme. Kahdessa valittiin tekijä ja yksi on vielä kesken monivuotisen valmistelun vuoksi.
LÄHTEET: SUOMEN TAITEILIJASEURA, VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNTA, AALTO-YLIOPISTO, ORNAMO
17
Alueellista taidemuseotehtävää hoitaa yhteensä 17 museota. Vastuumuseoiden yhtenä tehtävänä on prosenttiperiaatteen ja julkisen taiteen edistäminen alueillaan. Alueellista taidemuseotehtävää hoitavat HAM Helsingin taidemuseo, Hämeenlinnan taidemuseo, Joensuun museot, Jyväskylän museot, Kemin taidemuseo, K.H. Renlundin museo Kokkolasta, Kuopion taidemuseo, Lahden museot, Lappeenrannan museot, Mikkelin kaupungin museot, Museo- ja taidekeskus Luuppi Oulusta, Nelimarkka-museo Alajärveltä, Porin taidemuseo, Rovaniemen taidemuseo, Tampereen taidemuseo, Turun museokeskus sekä Vaasan kaupungin museot.
LÄHDE: MUSEOVIRASTO
Lataa avainluvut PDF:na.
Tiedot koostivat Taiteen edistämiskeskuksen julkisen taiteen asiantuntijapalvelut